Urho Kekkonenkin on saapunut Kai Latvalehdon uniin juttelemaan sujuvalla ruotsinkielellä

Göteborgissa käydessään Kai Latvalehdosta muuntautuu on eri mies, kuin mitä hän on Suomessa. Lapsuus Göteborgissa vaikutti haukipuutalaisen Latvalehdon identiteettiin pysyvästi.

Oululainen Julian Owusu uskoo, että breakdancesta tulee vielä Suomen mitalilaji olympialaisissa

Breakdance eli breaking on yksi hip-hopin neljästä elementistä. Tänä vuonna Pariisin olympialaisissa debytoiva laji on erittäin rakas tanssitaiteilia Julian Owusulle, joka oli mukana rakentamassa Oululaista breakingkulttuuria vuosituhannen alussa.

Peltoelvis Radio Kalevan taajuudella! Kuuntele kantri- ja juurimusiikin erikoisohjelman toinen jakso!

Peltoelvis on iiläistoverusten Jarkko Viinamäen ja Taneli Haapalan toimittama uusi musiikin erikoisohjelma Radio Kalevassa.

Oululainen Ilkka ”Chili-Ile” Tuomaala hyppäsi nollasta koko Suomen chilikuiskaajaksi

Viimeisimpänä projektina oululaisella Chili-Ilellä on kokeilla kasvaako chili paremmin valkoisessa vai keltaisessa valaistuksessa.

Elokuvateatteriyrittäjä Kari Kantala aikoo tuoda Ouluun jotain, mitä missään muualla Suomessa ei ole ennen nähty

Kari Kantala seuraa elokuvateatterialan kehityksen isoja trendejä. Hän kertoo Radio Kalevan haastattelussa käyvänsä vuosittain alan messuilla Barcelonassa katsomassa, minkälaisia innovaatioita alalle tuodaan.

Moderni löytöretkeilijä Patrick ”Pata” Degerman on kiivennyt 24 vuorta ennen ketään muuta – vuoden puhujana palkittu seikkailija tuntee viidakon säännöt

Kuuntele Radio Kalevan haastattelusta, kuinka Pata yritti ottaa Veikka Gustafssonin kanssa yhteiskuvaa tuulisella vuoren huipulla samalla kun molempien silmät jäätyvät kiinni.

Peltoelvis in the house! Kuuntele Radio Kalevan uuden juurimusiikki-ohjelman ensimmäinen jakso

Peltoelvis on iiläistoverusten Jarkko Viinamäen ja Taneli Haapalan toimittama uusi musiikin erikoisohjelma Radio Kalevassa.

Kirpeät karkit peittoavat nykyisin selkeästi salmiakit – oululainen karkkikauppias Antti Taanila koemaistaa itse lähtökohtaisesti kaikki myyntituotteensa

Sosiaalinen media on muuttanut myös makeisbisnestä. Karkkikauppaa Oulun keskustassa luotsaava Taanila kertoo, että tukkumyynnissä näkyy selkeästi suomalaisten herkkusuiden mieltymyksen muutokset.

Oululaispariskunnan häissä sai piirtää pöytäliinoihin – Hanna ja Aapo Kukko elävät sarjakuvarakkautta

Hanna Kukko kävi treffeillä, joiden lopuksi paljastui, että pöydän toisella puolella istui taiteilija, jota hän on ihaillut jo tovin. Tarina Hannan ja Aapon rakastumisesta päätyi lopulta kansien väliin

Ykä Marjanen tietää kuinka isoksi kärpäsentoukka paisuu – oululainen startup-yritys haaveilee miljoonista luomallaan ”toukkakasvattamojen Ikealla”

Manna Insect Oy:n toimitusjohtaja kertoo Radio Kalevan haastattelussa yrityksen matkan autotallista maailmalle.