Ylva Haru keräsi matkalaukkuunsa lauluja ja loi Perhosten Valtakunnan — raahelaislähtöinen laulaja-lauluntekijä viikon paikallisen musiikin vieraana
Radio Kalevan Paikallisen musiikin torstai 18.4.2024
Radio Kalevan Paikallisen musiikin torstai 18.4.2024
Oulun yliopiston tuore koulutusvararehtori, kiertotalousprofessori Mirja Illikainen kannustaa tyttöjä alalleen: ”Jos haluaa muuttaa maailmaa, kannattaa valita tekniikka.”
Päänsärkyä. Keskittymiskyvyn heikkenemistä. Päätöksenteon vaikeutta. Kehon ja miehen hitautta ja raskautta. Vaikeat unettomuusjaksot aiheuttivat Pälvi Rantalalle niin fyysisiä kuin psyykkisiä oireita. Kirjoja valvomisesta ja päiväunien kulttuurihistoriasta kirjoittanut pohjoisen kulttuurihistorian tutkija perehtyy seuraavaksi ämpäreihin.
Pariskunta Jiahui Ren ja Lin Wei kertoo Radio Kalevan haastattelussa, miten he päätyivät Ouluun, millaista kiinalaista keittiötä juuri heidän ravintolansa edustaa, millaisia erilaisia tulisuuksia kiinalaisessa ruoassa löytyy ja mikä on aidon oikean Pekingin ankan salaisuus.
Radio Kalevan Tiiäkkö Nää Bluesin: Huhtikuu 2024
Radio Kalevan haastattelussa Saana Saltevo kertoo muun muassa, mikä vapaalaskemisessa hurmaa, mitä kaikkea tulee huomioida ennen laskemaan lähtemistä ja miten hän selvisi onnettomuudesta, jossa putosi 500 metriä kurun pohjalle lumivyöryn sisällä.
Radio Kalevan haastattelussa Markku ”Maxx” Perälä.
Radio Kalevan paikallisen musiikin torstai 04.04.2024
Radio Kalevan Tuoltapa kuuluu Lehmänkello: irlantilainen kansanmusiikki
Radio Kalevan paikallisen musiikin torstain 28.3.2024 kooste