Lämäri: Kärppien puolustaja Joel Olkkonen myöntää, etteivät viikot kokoonpanon ulkopuolella olleet helppoja – "Ihan rehellisesti sanottuna, on se ollut raskasta”

Kärppien puolelta yksi torstaisen Ässät-ottelun onnistujista oli Joel Olkkonen, joka pelasi torstaina kauden 11. ottelunsa. Olkkonen nousi kokoonpanoon viime lauantain KalPa-otteluun, kun tšekkipuolustaja Martin Jandus joutui loukkaantuneiden listalle.

Japanilaispariskunta perusti Ouluun maailman pohjoisimman ramen-ravintolan

Japanilaiset Hitoshi ja Chika Ujiee perustivat ramen-ravintolansa Ouluun levittääkseen japanilaisen ruoan ilosanomaa myös Suomeen. Höyryävän kuumassa liemessä tarjoiltava ramen on pariskunnan kotimaassa suositumpaa ruokaa kuin sushi.

Oululainen laulunopettaja Kati Niemi peräänkuuluttaa äänirauhaa ja lupaa laulaa kaikille

Reality-tv ja erilaiset laulukilpailut ovat toisaalta laskeneet rimaa laulaa ja hakeutua laulutunneille, mutta toisaalta madaltaneet kynnystä arvostella toisten äänenkäyttöä. ”Ääni on niin syvä osa ihmisen persoonaa, että siinä hetkessä painat koko ihmistä alas”, muistuttaa Kati Niemi.

Taloushaukka Kati Valjus on tekee neljän tunnin työpäivää ja tähtää taloudelliseen riippumattomuuteen

Raha on inspiroiva puheenaihe Taloushaukka-blogin kirjoittajalle, toimittaja Kati Valjukselle. Pienituloinen yksinyrittäjä on joutunut keksimään luovia tapoja rahoittaa elämänsä, sillä hän haluaa olla taloudellisesti riippumaton 50-vuotiaana.

"Kuvitellaan, että muutama lamppu sinne tänne, helppo juttu" – valotaidetapahtuminen järjestäjät tulevat kysymään vinkkejä kokeneilta oululaisilta

Valotaidetapahtumista on tullut todella monen suomalaiskaupungin tapa piristää talven pimeää. Oulun Lumo-valofestivaali järjestetään jo yhdennentoista kerran. Valotaide on kehittynyt tuona aikana, mutta rahaakin siihen saisi menemään loputtomasti.

Lah­jat­to­mat treenaa OSA 9: Itämainen tanssi – kumpi tanssii itsensä tähdeksi?

Radio Kalevan Lahjattomat treenaa -sarjan yhdeksännessä osassa kilpaillaan itämaisessa tanssissa.

Lah­jat­to­mat treenaa OSA 8: Jousiammunta – kuinka monta silmää vaaditaan tähtäämiseen?

Radio Kalevan podcast-sarjassa toimittajat Johanna Mattola ja Ville Muikkula kilpailevat yhdeksän eri urheililajin parissa.

Laura Maunu valokuvaa ihmisiä vähissä vaatteissa – boudoir on tämän hetken hitti

Syksyn tullen valokuvaajat hakeutuvat sisätiloihin ja studioihin. Oululainen valokuvaaja Laura Maunu vetäytyy myös mieluusti kuvaamaan boudoir-kuvia, joissa toimivat hieman erilaiset lainalaisuudet kuin perinteisemmissä potreteissa.

Veera Kinnunen tutki ihmisten jätteitä ja löysi bokashin, joka muuttaa kaupunkilaisten luontosuhdetta

Miten tutkija Veera Kinnunen löysi bokashin ja miten se mullistaa kaupunkilaisten luontosuhteen? Bokashi – Vallankumous ämpärissä -kirjan vasta julkaissut Kinnunen vieraili Radio Kalevassa.

Lämäri: Tiesitkö tätä faktaa Liigan videohaastoista? – Kärppien Ari Hilli avaa maalivahtivalmentajien yllättäviä haasteita

Ari Hilli kuuntele