Tärkeään löytyy aina aikaa – Kuuntele Aakko + avec: Janne Koskelan haastattelu

Pappi, kitaran rakentaja ja laulun tekijä Janne Koskela juttelee Aakko+Avec -ohjelmassa elämästä, kitaroista, ajanhallinnasta, laulunteosta ja hiukan myös kristittyjen elintilasta.

Paikallisoppaaksi opiskellut Sirpa Törmä kaipaa pohjoiseen vahvempaa ja monimuotoisempaa elämysmatkailua

Radio Kalevan Karjasillan sarastuksessa keskustellaan matkailusta, sen mahdollisuuksista kehittyä Oulun ja lähikuntien alueella.

Oulun yliopisto on mukana kansallisessa Generation AI -hankeessa, jossa kehitetään lasten ja nuorten sekä opettajien tekoälyä koskevaa ymmärrystä ja osaamista

Vastikään alkanut strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama Generation AI -hanke tekee yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tekoälytutkimusta perusopetuksen kontekstissa.

Kotimaisen pelialan musiikki saa kunnianosoituksen albumin muodossa – mukana oululaislähtöinen kapellimestari Saku Mattila

Game Music Collective -ryhmää perustamassa ollut kapellimestari Saku Mattila saapui lomamatkallaan Ouluun ja Radio Kalevan iltapäivän vieraaksi.

”Roska kiinnostaa” – Vahtimestari Tommi Saha kertoo ylistetyn drag queen -hahmonsa synnystä

Teatterin vahtimestari onnistui tekemään hävyttömästä drag queen Divinesta niin hienon hahmon, että kriitikot putosivat polvilleen.

Rockia, räimettä ja roppakaupalla tukea – Kuuntele Radio Kalevasta, miten Rock Academy Raahe edistää nuoria bändejä eteenpäin urallaan

Rock Academy Raaheen hakeutuvat bändit, jotka haluavat tukea ja kehitystä musiikilleen sekä sen eteenpäin viemiseksi. Juho Ilkko toimii yhdessä Henna Leskisen kanssa bändien apuna.

Pahanlaatuinen syöpädiagnoosi sai Jenna Antinmaan ajattelemaan elämän loppumista – positiivinen asenne ja puoliso auttoivat keskittymään asioihin, joihin pystyi itse vaikuttamaan

Jenna Antinmaa sai vuonna 2018 rintasyöpädiagnoosin. Lääkärin soittaessa Antinmaa kirjoitti kaikki ylös paperinpalaan. Siinä luki myös sana pahanlaatuinen.

Oululainen yritysjohtaja Jaakko Kylmäoja puolustaa lujasti EK:n tyrmäämää lyhyempää työviikkoa – Fingersoftissa ei enää palattaisi vanhaan

Oululainen pelifirma Fingersoft uskoo vakaasti lyhennetyn työajan kannattavuuteen.

Asia nousi vahvasti julkiseen keskusteluun, kun Britanniassa vuonna 2022 järjestetyn mittavan työaikakokeilun tulokset puhuivat lyhyemmän työviikon puolesta: työntekijöiden stressi laski ja tuottavuus nousi.

Huumeiden hallitsema nuoruus oli Jaakko Taivalojalle painajainen, josta irti päästyään hän haluaa auttaa muita

Aikaisessa vaiheessa elämäänsä päihteisiin kiinni jäänyt Jaakko Taivaloja kertoo Radio Kalevan haastattelussa, millaista elämä oli mielialaongelmien ja jatkuvan päihdekierteen kanssa.

Nivalalaiskaksikon kommellukset: Matias juuttui Riemukaaren ympyrään ja Riku riisui housunsa Pariisin keskustassa – kuuntele tästä erikoinen syy

Riku Ylimäki, 28, ja Matias Päivärinta, 31, ajoivat pikkuruisella Suzukin pakettiautovanhuksella Nivalasta Afrikkaan ja takaisin.